Jänis ja astinkivi
'Meidän on pysäytettävä Jänis!' sanoi Leijona, mutta yksikään eläin ei tiennyt miten.
'Minä tiedän miten!' sanoi Kilpikonna. 'Peittäkää minut tervalla, jotta näytän kiveltä vesikuopan reunalla. Jänis astuu päälleni ja jää kiinni.'
'Miten ystävällistä heiltä!' Jänis ajatteli nähdessään kiven.
'He ovat antaneet minulle astinkiven, jotta en kaste jalkojani.'
Jänis astui.
Hänen jalkansa tarttui kiinni.
'Päästä irti!' hän huusi. 'Tai muuten potkaisen sinua!'
Molemmat jalat tarttuivat kiinni.
'Päästä irti! Tai muuten pusken sinua päälläni!'
Jäniksen pää tarttui kiinni.
Sitten Jänis kuuli Kilpikonnan nauravan.
Eläimet olivat saaneet hänet kiinni!
Kanin rangaistus
Kanin pää ja jalat olivat juuttuneet Kilpikonnan selkään.
Kilpikonna nousi sitten seisomaan ja käveli muiden eläinten luo.
Kuningas Leijona veti Kanin pois Kilpikonnan selästä ja heilutti häntä
ilmassa huutaen: “Miten häntä pitäisi rangaista?”
“Polttakaa hänet!” huusi Sakaali.
“Polttaminen sopii hyvin,” sanoi Kani. “Älkää vain pyörittäkö minua hännästäni
kiveä vasten.”
“Uittakaa hänet!” huusi Elefantti.
“Uittakaa minut, kiitos,” sanoi Kani. “Älkää vain pyörittäkö minua.”
Leijona karjui ja pyöritti Kania hännästä kiveä vasten.
Silloin Kanin häntä irtosi, ja hän pinkaisi pois nauraen
juostessaan.
Näin Kani menetti häntänsä.
Leijona ja kani
Leijona oli kyllästynyt kanin temppuihin. “Minä tapan sinut!” hän karjui.
Kani juoksi niin nopeasti kuin pystyi. Sitten, väsyttyään, hän syöksyi kivisen reunuksen alle, ja leijona seurasi häntä.
“Kiirehdi, leijona!” Kani huusi nostaen tassunsa. “Pidä kiveä ylhäällä! Muuten se putoaa ja murskaa meidät.”
Leijona nosti heti tassunsa pitämään kiveä ylhäällä.
“Älä päästä irti!” Kani varoitti häntä, ja sitten kani juoksi pois.
Leijona seisoi siinä pitäen kiveä ylhäällä, kunnes nälkä ja jano lopulta voittivat hänet.
Hän päästi irti.
Kivi ei liikkunut.
Kani oli huijannut häntä… taas!
Jänis ja Kilpikonna
Jäniksen vaimo oli keittänyt puuroa.
Sitten Jänis näki Kilpikonnan tulevan; hän ei halunnut jakaa. Niinpä Jänis kutsui Kilpikonnan sisään ja asetti hänet korkealle tuolille.
Kilpikonna ei ylettynyt ruokaan lyhyillä käsivarsillaan; hän ei saanut puuroa.
Kilpikonnan vaimo keitti puuroa, ja Kilpikonna kutsui Jäniksen illalliselle, mutta hän levitti tuhkaa kaikkialle taloonsa. Jänis tuli sisään, tuhkassa peitettynä.
'Olet likainen', sanoi Kilpikonna. 'Mene pesulle!'
Jänis meni joelle ja peseytyi; hän käveli takaisin tuhkan yli.
'Olet likainen; mene pesulle!' sanoi Kilpikonna yhä uudelleen.
Jänis ei saanut puuroa.
Jänis ja Maa
Jänis sanoi Maalle: “Olet niin laiska! Et koskaan liiku.”
Maa vain nauroi. “Et tiedä mistä puhut, Jänis! Olen aina liikkeessä, ja liikun nopeammin kuin sinä.”
“Olet väärässä!” Jänis vastasi. “Ja todistan sen. Kilpaillaan!”
Sitten Jänis alkoi juosta. Hän juoksi ja juoksi niin nopeasti kuin pystyi, ja sitten hän pysähtyi, varma että oli voittanut.
Mutta Jäniksen yllätykseksi Maa oli siinä, aivan hänen jalkojensa alla. Maa oli ehtinyt sinne ensin.
“Minä näytän sinulle!” Jänis huusi, ja sitten hän juoksi ja juoksi ja juoksi vielä enemmän.
Jänis juoksi kunnes kuoli.