Kirjallinen essee: Pääpiirteet ja perussuositukset kirjoittajille, osallistumisohjeet

Kirjallinen essee on tietokirjallinen teos, jossa kirjoittaja pohtii teemaa, ideaa, kokemusta tai kulttuurista ilmiötä yksilöllisen ja tunnistettavan äänen kautta.

Sen tarkoitus ei ole pelkästään raportoida faktoja, kertoa tapahtumista tai argumentoida jäykkää akateemista teesiä, vaan tarkastella aihetta pohtivasti, tulkinnallisesti ja taiteellisesti.

Tämä kategoria soveltuu teoksille, joiden vahvuus on pohdinnassa, havainnoinnissa, tyylissä sekä älyllisessä tai emotionaalisessa syvyydessä.

Teksti kuuluu kirjallisen esseen kategoriaan, kun se rakentuu tarkastelun eikä juonen ympärille, tulkinnan eikä dokumentoinnin ympärille, ja kirjoittajan muovaavan mielen eikä pelkän ulkoisen toiminnan ympärille.

Kirjallinen essee voi käsitellä muistia, yhteiskuntaa, taidetta, moraalia, kieltä, yksinäisyyttä, koulutusta, uskoa, menetystä, identiteettiä, paikkaa tai mitä tahansa muuta aihetta, joka kutsuu vakavaan ja henkilökohtaiseen tarkasteluun.

Esseen erottaa muista kirjallisuuden lajeista sen ohjaava aikomus. Essee pyrkii tutkimaan ja valaisemaan. Se ei ensisijaisesti keksi fiktiivistä tarinaa, kuten novelli; se ei ensisijaisesti kerrata elämää laajassa kronologisessa muodossa, kuten muistelmat; se ei ensisijaisesti todista muodollista tieteellistä väitettä akateemisen laitteiston avulla, kuten tutkimusartikkeli; eikä se ensisijaisesti suostuttele suoralla julkisella tai poliittisella tavalla, kuten pääkirjoitus tai poleeminen artikkeli.

Kirjallinen essee voi sisältää muistelua, kuvausta, argumentointia, meditaatiota ja jopa lyhyitä kerronnallisia kohtauksia, mutta nämä elementit palvelevat keskeistä pohdiskelevaa tarkoitusta. Tekstiä ohjaa ajatus.

Uudet kirjoittajat voivat tunnistaa esseen kysymällä useita yksinkertaisia kysymyksiä. Onko teos asiasisällöltään asiaproosaa? Ohjaako sitä teeman pohtiminen eikä juonen eteneminen? Kantaako kirjoittajan ääni teosta erottuvana läsnäolona? Pyrkiikö teos syventämään ymmärrystä aiheestaan eikä pelkästään kuvailemaan, viihdyttämään tai tiedottamaan? Jos vastaus näihin kysymyksiin on kyllä, teos on todennäköisesti essee.

Kirjallista esseetä leimaa usein hallittu mutta henkilökohtainen sävy, johdonmukainen keskeinen ajatus, huolellisesti valitut esimerkit tai havainnot sekä tyyli, joka paljastaa kirjoittajan tavan nähdä. Esseisti ei vain kerro lukijalle mitä tapahtui, vaan miksi asialla on merkitystä, mitä se vihjaa ja miten se voidaan ymmärtää.

Kirjoittajien ei pidä sekoittaa kirjallista esseetä päiväkirjamerkintään, mielipidekirjoitukseen tai akateemiseen tehtävään. Päiväkirja taltioi yksityisiä tunteita muotoilematta niitä välttämättä lukijalle. Vapaamuotoinen mielipidekirjoitus voi ilmaista kannan nopeasti, mutta siitä puuttuu usein syvyys, rakenne ja kirjallinen huolellisuus. Akateeminen paperi perustuu muodollisiin viittauksiin, tieteenalan menetelmiin ja todisteisiin. Kirjallinen essee erottuu yhdistämällä älyllisen vakavuuden taiteelliseen sommitteluun.

Käytännössä, jos työsi esittää todellisen aiheen, kehittää sitä pohdiskelun kautta, järjestää ajatuksensa tarkoituksella ja puhuu harkitulla kirjailijan äänellä, se todennäköisesti kuuluu tähän kategoriaan.

Tähän kategoriaan osallistuvien kirjoittajien tulisi ymmärtää, että esseetä ei arvioida ainoastaan sen perusteella, mitä se käsittelee, vaan myös oivalluksen selkeyden, rakenteen hienostuneisuuden, kielen kurinalaisuuden ja äänen omaleimaisuuden perusteella.

Kirjallinen essee tulisi rakentaa pohdiskelevaksi tietoteokseksi, jolla on tarkoituksellinen sisäinen arkkitehtuuri. Vaikka tyyli tuntuisi luonnolliselta ja henkilökohtaiselta, itse sommittelun tulisi olla harkittua.

Kirjoittajan ei pidä vain ”kirjoittaa ajatuksia ylös”.

Kirjoittajan tulee ohjata lukija havainnon, pohdinnan, kehittelyn ja oivalluksen läpi.

Ennen esseen aloittamista kirjoittajan tulisi kyetä tunnistamaan seuraavat asiat:

Teema: Mikä on esseen keskeinen aihe? Tämä voi olla muisto, hiljaisuus, maanpako, ystävyys, kieli, menetys, työ, kaupunki, koulutus, usko, aika, lapsuus, taide tai muu vakava aihe.

Reflektiivinen kulma: Mitä tästä aiheesta tarkalleen ottaen tutkitaan? Ei vain sitä, mikä aihe on, vaan mitä kirjoittaja haluaa ymmärtää siitä.

Esimerkki: Ei pelkästään ”lapsuus”, vaan ”kuinka lapsuus vääristää muistin mittakaavaa”. Ei pelkästään ”kaupunki”, vaan ”kuinka kaupunki opettaa emotionaalista yksinäisyyttä”.

Ohjaava kysymys: Vahva essee kasvaa usein epäsuorasta kysymyksestä.

Esimerkiksi: Miksi tietyt paikat säilyvät moraalisesti läsnä muistissa? Miksi hiljaisuus kantaa toisinaan enemmän totuutta kuin puhe? Miksi tavallinen elämä muuttuu ymmärrettäväksi usein vasta jälkikäteen?

Esseen ei tarvitse esittää kysymystä suoraan, mutta kirjoittajan on tiedettävä se.

Kirjoittajan asema: Miksi juuri tämä kirjoittaja on oikea henkilö kirjoittamaan tämän esseen? Mikä havainto, kokemus, jännite tai ajatus antaa äänelle oikeutuksen? Kirjallinen essee ei ole anonyymi. Sen muovaa tietoisuus.

Alun ei pidä olla tyhjää yleistystä. Sen on luotava sisäänkäynti aiheeseen täsmällisesti.

Vahva aloitus voi alkaa kohtauksella: Lyhyt konkreettinen tilanne, kuva, paikka, muisto tai hetki, joka esittelee aiheen.

Esimerkki: Talvinen rautatieaseman laituri, hiljainen perhepäivällinen, hylätty luokkahuone, katu aamunkoitteessa.

Hätkähdyttävä havainto: Lause tai lyhyt pohdinta, joka avaa teeman välittömästi.

Esimerkki: ”On paikkoja, jotka pysyvät meissä kauan sen jälkeen, kun olemme lakanneet kuulumasta niihin.”

Jännite tai ristiriita: Älyllinen tai emotionaalinen ongelma, joka kutsuu tutkimaan.

Esimerkki: ”Puhumme usein muistista säilyttämisenä, vaikka se saattaa olla yksi ihmiselämän kekseliäimmistä voimista.”

Alun tulisi tehdä kolme asiaa: vakiinnuttaa sävy; esitellä aihe; luoda odotusta.

Jos essee alkaa kuvasta, muistosta, esineestä tai tapahtumasta, tämä materiaali on esitettävä hillitysti ja merkityksellisesti.

Kirjoittaja voi kuvata: huonetta; maisemaa; henkilöä; elettä; keskustelun pätkää; toistuvaa tapaa; esinettä, jolla on symbolista painoarvoa.

Tämä kuvaus ei ole koristeellinen. Sen tarkoitus on luoda konkreettinen maaperä, josta pohdinta nousee.

Kirjoittajan tulisi kysyä: Miksi tämä kohtaus on tässä? Minkä ajatuksen se avaa? Jos kuvaus ei johda pohdintaan, se jää vain kuvaukseksi ja heikentää esseetä.

Tämä on yksi esseen tärkeimmistä osista. Kohtauksen, kuvan tai havainnon esittämisen jälkeen kirjoittajan on alettava tulkita sitä. Tämä on hetki, jolloin esseestä tulee todella essee.

Liike voi olla: muistosta merkitykseen; tapahtumasta ideaksi; esineestä symboliksi; henkilökohtaisesta kokemuksesta laajempaan inhimilliseen merkitykseen.

Esimerkkikaava: ”Muistan…” → ”Tässä muistossa merkityksellistä on…”; ”Tämä kohtaus vaikuttaa tavalliselta…” → ”Silti se paljastaa…”; ”Aluksi tämä vaikutti merkityksettömältä…” → ”Vasta myöhemmin ymmärsin…”

Tämän siirtymän on tunnuttava luonnolliselta, ei äkilliseltä.

Tämä on esseen runko. Tässä kirjoittaja syventää keskeistä ajatusta toisiinsa liittyvien pohdintojen sarjan kautta. Teoksen tulisi kehittyä, ei vain kiertää kehää.

Runko voi sisältää: Henkilökohtaista pohdintaa, kirjoittajan omaa kokemusta, ajatusta, epävarmuutta tai havaintoa.

Tulkinnallinen kommentointi: Kohtauksista, kokemuksista, tavoista, taideteoksista, sosiaalisesta käyttäytymisestä tai muistetuista tilanteista vedetty merkitys.

Kulttuurinen tai filosofinen laajennus: Kirjoittaja voi siirtyä henkilökohtaisesta kohti laajempaa inhimillistä, kulttuurista, moraalista tai historiallista merkitystä.

Vasta-ajatus tai komplikaatio: Vahva essee sisältää usein jännitettä. Kirjoittaja voi kyseenalaistaa ensivaikutelman, tarkistaa aiemman oletuksen tai tunnustaa monitulkintaisuuden.

Tämä antaa syvyyttä ja vakavuutta.

Esseen keskivaiheen ei pidä muuttua muodottomaksi virraksi. Se on järjestettävä merkitykselliseksi etenemiseksi.

Mahdollisia rakenteita ovat:

• Konkreetista abstraktiin: Aloita kohtauksella, siirry sitten tulkintaan.
• Henkilökohtaisesta universaaliin: Aloita eletystä kokemuksesta, laajenna sitten kohti laajempaa merkitystä.
• Kysymyksestä oivallukseen: Aloita epävarmuudesta, selkiytä sitten ymmärrystä asteittain.
• Ulkoasusta totuuteen: Aloita siitä, mikä vaikutti ilmeiseltä, paljasta sitten sen alla oleva syvempi todellisuus.
• Muistosta arvioon: Aloita muistelulla, arvioi sitten sen merkitystä.

Kirjoittajan tulisi tuntea, että jokainen kappale vie esseetä eteenpäin. Hyödyllinen periaate on: jokaisen kappaleen on joko syvennettävä, monimutkaistettava tai hienosäädettävä keskeistä pohdintaa.

Kirjallinen essee voi sisältää tukimateriaalia, mutta jokaisen esimerkin on palveltava pohdintaa. Mahdollisia materiaaleja:

• lyhyet omaelämäkerralliset kohtaukset
• havainnot jokapäiväisestä elämästä
• paikat ja esineet
• viittaukset kirjallisuuteen, maalaukseen, musiikkiin, historiaan tai filosofiaan
• vuoropuhelun pätkät
• toistuvat symboliset kuvat

Näitä ei pidä lisätä tiedon esittelemiseksi. Niiden on valaistava teemaa.

Kirjoittajan tulisi välttää esseen ylikuormittamista viittauksilla, elleivät ne ole syvästi integroituja ajatteluun.

Esseellä on oltava tunnistettava kirjailijan läsnäolo. Äänen tulisi olla:

• hallittu
• pohdiskeleva
• vakava
• muotoiltu
• vilpitön ilman huolimatonta tunnustuksellisuutta

Sävy voi olla meditoiva, etsivä, hillitty, lyyrinen, analyyttinen tai hiljaisen intiimi aiheesta riippuen. Se ei kuitenkaan saisi muuttua:

• vapaamuotoiseksi postaukseksi
• päiväkirjamaiseksi tilitykseksi
• akateemiseksi kankeudeksi
• retoriseksi huutamiseksi
• sentimentaaliseksi liiallisetukseksi

Kirjoittaja ei vain ilmaise tunnetta. Kirjoittaja muuntaa kokemuksen ajatukseksi.

Jokaisella kappaleella tulisi olla sisäinen tehtävä. Kappale voi:

• esitellä kohtauksen
• kehittää ideaa
• monimutkaistaa aiempaa väitettä
• tarjota esimerkin
• siirtyä henkilökohtaisesta yleiseen
• valmistella esseen lopullista oivallusta

Heikko essee sisältää usein kappaleita, jotka vain toistavat samaa tunnetta eri sanoin. Vahva essee antaa jokaiselle kappaleelle tehtävän.

Kirjoittajan tulisi välttää:

• Puhdas tarinankerronta: Jos teosta ohjaa pääasiassa juoni, se saattaa kuulua lähemmäs muistelmia tai kerronnallista proosaa kuin esseetä.
• Puhdas mielipide: Jos teksti vain julistaa näkemyksiä ilman pohdiskelevaa kehittelyä, se jää lähemmäs kommentointia kuin kirjallista esseetä.
• Puhdas akateeminen todistelu: Jos työtä ohjaavat muodolliset todisteet ja tieteellinen näyttö, se kuuluu akateemiseen genreen.
• Liiallinen abstraktio: Jos konkreettisia ankkureita ei ole, essee voi muuttua epämääräiseksi.
• Liiallinen tunnustuksellisuus: Jos kirjoitus on emotionaalisesti raakaa mutta taiteellisesti muotoilematonta, se ei vielä toimi valmiina esseenä.

Lopun ei pidä vain pysähtyä. Sen tulisi koota ja viimeistellä esseen sisäinen matka. Johtopäätös voi:

• palata aloituksen kuvaan syvemmällä merkityksellä
• ilmaista hienostuneen ymmärryksen
• jättää lukijalle lopullisen havainnon
• laajentaa esseen henkilökohtaisesta kohti laajempaa inhimillistä totuutta
• päättyä hillittyyn, resonoivaan lauseeseen

Lopun tulisi tuntua ansaitulta. Se ei saa olla:

• mekaanisesti kirjoitettu yhteenveto
• ulkopuolelta lisätty moraalinen opetus
• dramaattinen loppu, joka on lisätty vain tehosteeksi

Parhaat lopetukset tuntuvat usein hiljaisilta mutta vääjäämättömiltä.

Voit esittää rakenteen seuraavasti:

1. Teema ja painopiste: Mikä on aihe? Mitä sen osa-aluetta tarkalleen ottaen tutkitaan?
2. Aloitus: Aloita kohtauksella, havainnolla, muistolla tai jännitteellä.
3. Alkukuvailu: Esitä konkreettinen materiaali, joka esittelee teeman.
4. Ensimmäinen pohdinta: Selitä, miksi tällä kohtauksella, muistolla tai aiheella on merkitystä.
5. Kehittely: Syvennä pohdintaa ajattelun, esimerkkien, kontrastin ja laajennuksen kautta.
6. Komplikaatio: Tuo mukaan monitulkintaisuutta, jännitettä, uudelleentarkastelua tai toinen ymmärryksen kerros.
7. Kypsyvä oivallus: Siirry kohti syvempää merkitystä, jonka essee on paljastanut.
8. Johtopäätös: Päätä resonoivaan lopulliseen ymmärrykseen, joka on usein linkitetty aloitukseen.

Kirjoittaja voi testata luonnosta kysymällä:

• Alkaako essee merkityksellisellä aloituksella?
• Onko teema selkeä?
• Johtaako kuvaus pohdintaan?
• Vieko jokainen kappale ajatusta eteenpäin?
• Onko ääni tunnistettava?
• Syventyykö essee toiston sijaan?
• Tuntuuko lopetus ansaitulta?
• Valaiseeko teos jotain sen sijaan, että vain toteaisi sen?

Jos vastaus on kyllä, rakenne on todennäköisesti kunnossa.

Suositeltu esseen rakenne:

• Määrittele teema.
• Aloita kohtauksella, kuvalla, muistolla tai havainnolla.
• Kuvaile vain se, mikä on välttämätöntä lukijan ankkuroimiseksi.
• Siirry kuvauksesta pohdintaan.
• Kehitä keskeistä ajatusta esimerkkien, tulkinnan ja syvemmän oivalluksen kautta.
• Tuo mukaan monimutkaisuutta tai jännitettä tarvittaessa.
• Lopeta hienostuneeseen ymmärrykseen, ei pakotettuun yhteenvetoon.

Aivan alla näet lähtölaskennan, joka osoittaa, kuinka monta päivää on jäljellä ennen kilpailun ennakko-osallistumisajan alkamista. Ilmoitettuna päivänä voit vierailla kilpailuissamme ja joko varata osallistumisen etukäteen tai ostaa lahjan läheisellesi.

Kilpailun ennakko-osallistumisaika alkaa